maanantai 2. helmikuuta 2015

Synttäreiden suunnittelua

Helmikuu on polkaistu käyntiin ja meillä alkaa olla ajankohtaista S:n 3-vuotis synttäreiden suunnittelu. Pinterestin ihmeellinen maailma onkin omiaan inspiraation lähteenä.

Väreinä tulee edelleen olemaan hempeää vaaleanpunaista ja lilaa. S on itse tilannut kakuksi ainakin Kinuskikissan seinäkalenterissa tammikuun kohdalla olevan sateenkaarikakun. Tämän ajattelin tosin toteuttaa hiukan hillitymmällä värityksellä. Lisäksi toinen, varsinainen synttärikakku, johon jotain hempeää vaaleanpunaista pursotusta päälle ja jotain suloisia sokerimassasta tehtyjä koristeita. Suolaisista tarjottavista voileipäkakku on aina ollut suosittu, lisäksi jotain pieniä suolaisia herkkuja. Itselläni menee tarjoilut aina hiukan överiksi ja tulee valmistettua jos jonkinmoista sorttia. Se on vaan niin kivaa valmistella juhlia ja vaikea päättää mitä herkkuja tekisi.






(Kaikki kuvat netistä poimittuja, eivät siis omiani.)

Koristeiksi kävin sinellistä ostamassa silkkipapereita, josta on tarkoitus askarrella noita ihania pompomeja. Viirinauhoja ajattelin myös tehdä erilaisista papereista ja ilmapalloja tietysti. Ohjelmaksi suunnittelin lapsille ainakin ongintaa, ehkä jotain muutakin pientä vielä lisäksi.

Ihanaa viikkoa kaikille! <3

-Emmi