sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kevätkamppeita

S:n kevään ulkovaatevarasto alkaa olla aika hyvällä mallilla. Olen viime syksyn ja talven mittaan kytännyt hyviä alennuksia ja hyödyntänyt niitä parhaani mukaan niin tämän kevään kuin tulevan syksyn ja talvenkin ulkovaatehankinnoissa S:lle. Myös kirppareita olen silmäillyt tasaiseen tahtiin.

Hienosteluun ja kauppareissuille löysin facebookin kirpparilta edullisesti tämän ihanan Pomp de luxin kevättakin koossa 80. Siinä on vielä hyvin kasvunvaraa ja toivonkin että menisi tytölle vielä ensi syksynäkin. Söpöstelyyn vielä lisäksi Brumsin ihana myssy ja kaulaliina-setti, jonka tilasin Onnen murusilta alesta. Setti on ihanan pehmeää kevyttä neulosta. Nämäkin menevät varmasti hyvin vielä syksylläkin.


Ulkoiluun meillä on Ticketin välikausihaalari, jonka löysin myöskin facebookin kirpparilta edulliseen hintaan. Tämä on koossa 74 ja sopii nyt oikein hyvin. Alle Reiman fleecehaalari, -50% alesta ostettuna koossa 86. Tämä on vielä suht reilu, mutta hyvin menee kuitenkin haalarin alle. Ollaan jo tätä settiä käytetty nyt kevättalvella vaunuissa ja hyvin on tarjennut. Keväämmällä jättää sitten fleecen pois välistä ilmojen lämmettyä. 

Alunperin ostin jo viime syksynä Popin alesta S:lle välikausihaalarin, jonka ajattelin tälle keväälle käyttöön, mutta se on vielä niin hurjan reilu (koko 86), että jää kyllä suosiolla odottamaan syksyä. Tuo fleecehaalari menee sitten hyvin senkin kanssa. Popin alesta nyt talvella tilattu pipo sopii hyvin näiden kanssa ja kirpparilta löytyi söpöt pienet kumpparit. 


Kuravaatteita en vielä nyt kevääksi ostanut, tuo Ticketin haalari pitäisi kestää ja pitää aika hyvin vettä. Täytyy ostaa sitten keväämmällä kurikset jos näyttää siltä että tarvitsee. Ne kengät enää puuttuu, sitten on kaikki tarpeellinen kevääksi hommattu.

-Emmi

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Kevätfiiliksiä


Mä olen jo ihan kevätfiiliksissä pakkasesta huolimatta. Suunnitteilla on vaikka mitä ihania pihajuttuja toteutettavaksi heti kun vaan säät sallii. Tämä sama fiilis tulee aina joka vuosi tähän aikaan ja ei meinaa millään malttaa odottaa, että pääsee toteuttamaan talven mittaan kehittyneitä suunnitelmia.

Viime vuonna meillä jäi pihahommat aika vähäisiksi, ajatukset olivat täysin vasta saapuneessa uudessa perheenjäsenessä ja muutenkaan ei pihan laittoon juuri ollut aikaakaan samaisesta syystä. Saatiin me kuitenkin laitettua viime kesänä siskoni kanssa yhteinen kasvihuone ja kasvimaa uuteen paikkaan. Tänäkin kesänä kasvihuone olisi tarkoitus ottaa käyttöön ja laittaa sinne ainakin tomaattia ja kurkkua, ehkäpä myös uutena paprikaa.

Muita pihaprojekteja on ainakin kuusiaidan istutus tontin rajalle, parin uuden kukkapenkin perustaminen, nurmikon istutus osaan tonttia ja vanhan paikkailu, autokatoksen viimeistely ja maalaus ja myös hiekkalaatikon rakentaminen. Eiköhän näissä riitä hommaa vähäksi aikaa.

Vielä hetki täytyy malttaa mielensä ja tyytyä vain haaveiluun ja suunnitteluun. 

Aurinkoista viikonloppua!

-Emmi

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Lelujen pyykkipäivä

Alkuviikosta tein inventaariota S:n lelukoppaan, joka on pikkuhiljaa alkanut tursuta liitoksistaan. Otettiin kaikki pikkuvauvalelut eroon ja viskattiin pesukoneeseen pyörimään. Myös kaikki pehmolelut pääsivät koneen kyytiin puhdistautumaan. Aika paljon saatiin lelukoriin tilaa kun vauvanlelut vietiin varastoon säilöön. Muutenkin siirsin korista palapelit ja kaikki kirjat tytön omaan huoneeseen, mistä niitä voi hakea sitten yksi kerrallaan katseltavaksi. 

S ihmetteli kovasti koneessa pyöriviä leluja. Pesukone on muutenkin tosi kiinnostava  ja varsinkin nappulat, mitä on kiva käydä painelemassa ;)




Viikonloppuna mummi toi tytölle vielä yhden synttärilahjan, mikä onkin ollut ihan superhauska juttu!



Nyt painun haaveilemaan puutarha lehden pariin, kevät TULE JO!!! :)

-Emmi

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Ensikengät

Meillä alkaa piakkoin olla ajankohtaista hankkia ensimmäiset kunnon kengät S:lle. Tähän asti tytöllä on ollut ulkona jalassaan toppatöppöset tai välillä kauppareissuilla ollaan käytetty H&M:n kenkiä. Kohta kun tyttö lähtee kävelemään enemmän täytyy kenkien olla tukevat jalassa ja kunnolliset. Olen ihastunut näihin Bisgaardin suloisiin kenkiin. Myös kotimaiset Tepsut ovat aivan ihania ja niistä olen kuullut paljon hyvää. 

(Kuvat: calossi.fi)

Minkälaisia ensikenkiä teillä on ollut käytössä? 
Mielelläni kuulisin kokemuksia tässäkin aiheessa ;)

-Emmi






maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kauluri

Tällainen tuubikauluri valmistui itselleni jo jokin aika sitten. Malli on Novitan sivuilta napattu, mutta ohje on niin helppo että sitä ei oikeastaan edes tarvitse. Lankana mulla tässä oli ohjeesta poiketen säde yhdistettynä luonnonvalkoiseen miamiin. Tuli ihanan pehmeä, eikä kutita ollenkaan. 



Näitä voisi tehtailla lisääkin eri väreissä, tosi helppo ja nopea tehdä! 

Miikkarit

Eilisiltä me&i-kutsuilta löytyi taas kivaa ostettavaa. Olin etukäteen katsonut uutta mallistoa netissä ja jotenkin siellä ei mikään vaate oikein tuntunut sytyttävän. Kuitenkin kun näin eilen malliston livenä, se oli aivan ihania vaatteita täynnä! Miten erilaisilta monet jutut näyttävätkään luonnossa. 

S:lle tilasin tämän suloisen sammakkopaidan kesäksi koossa 86/92.


Mummi oli mukana kutsuilla ja halusi tilata S:lle nämä söpöt vihreät sammakkohaaremit. S:llä on viime mallistosta samaa mallia ruskeat omppupöksyt ja on olleet kyllä oikein kivat. Täytyy näiden kaveriksi hommata joku kiva oranssi t-paita kesäksi.



Itselleni tilasin uuden hupparin ja yogat. Mulla on viime mallistosta tämä sama huppari pinkkinä ja housuja pinkit ja mustat velouriset ja ne on aivan huiput. Mä en enää muita housuja kotona pidäkkään ;) Tää uusi tummansininen väri oli ihana ja sopii hyvin yhdistettäväksi pinkkien hupparin ja housujen kanssa.


(Kuvat: meandi.fi)

Nyt vaan odotellaan ihanaa pakettia saapuvaksi! :)

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Viikonlopun viettoa

Aivan ihana ilma ollut tänään ja eilen! 

Eilen vietettiin vapaapäivää, aamulla startattiin ensin auton nokka kohti neuvolaa. Neuvolasta saatiin uudet lukemat, paino 10675g ja pituus 75,7cm. Rokotuksia tuli kolmin kappalein, mutta niistä selvittiin onneksi mallikkaasti. Vähän itseäni jännitti miten tyttö antaa pistää loput piikit ensimmäisen jälkeen, mutta ei ollut mitään ongelmaa ja pysyi hyvin paikoillaan. 

Seuraavat piikit onkin sitten vasta 4-vuotiaana, silloin voi ollakin ettei yhtä helpolla selvitä. Muistanpa hyvin itse 6-vuotiaana sanoneeni hoitajalle että olen päättänyt valita sairastaa polion rokotuksen sijaan. Hoitaja ja äitini eivät kuitenkaan olleet ihan samaa mieltä asiasta ;) Voi kun S tottuisi lääkäreihin ja neuvolakäynteihin niin ettei tarvitsisi pelätä, mutta tuskinpa rokotukset koskaan lapsista kivoja ovat. 

Päivemmällä lähdettiin kiertämään lenkki lähimaastossa ihaillen upeaa keliä!






S sai jo viime kesänä hommatut aurinkolasit ekaa kertaa käyttöön ja tarpeeseen tulivatkin! 

Tänään lähdettiin aamusta koko perheen voimin uimahalliin pitkästä aikaa. S oli tosi innoissaan uimisesta ja väsähti uinnin jälkeen niin että nukahti kauppareissulla ostoskärryihin istualteen. Eipä ole sitäkään aikaisemmin tapahtunut ;) Illemmalla kotona kävelyharjoituksissa edistyttiin toden teolla ja laskettiin jo 10 askelta ilman tukea. Huomenna tiedossa Miikkari-kutsut naapurissa, toivottavasti löytyisi jotain kivaa S:lle kesäksi.

Kivaa lauantai-illan jatkoa!

-Emmi

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Ruuhkavuodet

Töitä, opiskelua, lapsen- ja kodinhoitoa... taidan elää keskellä kuuluisia ruuhkavuosia. Ihmisenä olen sellainen että aina on oltava joku juttu meneillään. Tällä hetkellä on monta rautaa tulessa yhtäaikaa, ja arkena sen kyllä huomaa. Koti on välillä kuin pommin jäljiltä, leluja ja vaatteita ympäri taloa. Ei paljon iltaisin jaksa tehdä muuta kun hoitaa S:n pakolliset jutut ja painua itse nukkumaan. 

Arjen kiireiden ansiosta voikin huomata kuinka paljon osaa taas nauttia vapaapäivistä ja perheen kanssa yhdessäolosta. Arvostan suuresti sitä että on mahdollisuus suunnitella itse työajat ja pystyn tällä hetkellä tekemään vain osittaista työviikkoa. Vaikka aina välillä itseäni ahdistaa yrittäjän vastuut ja velvollisuudet, niin oma vapaus on kuitenkin asia jota ilman en ehkäpä osaisi olla. 

Meillä viikonlopun suunnitelmat ovat vielä osittain auki, pitkästä aikaa olisi mukava olla ilman mitään sen kummempaa ohjelmaa. Me&I-kutsut olisi sunnuntai-iltana naapurissa ja sinne suuntaan innolla katsastamaan uuden kevätmalliston.

Mukavaa loppuviikkoa!

-Emmi


tiistai 12. maaliskuuta 2013

Pottailua

Hiphei, flunssa alkaakin jo pikkuhiljaa hellittää! Kuumetta ei nyt enää illalla ollut, räkää sitten senkin edestä, mutta parempaan päin menossa huomattavasti!

S sai synttärilahjaksi uuden hienon potan ja nyt illalla päätin että meidän pottaharjoitukset aloitetaan nyt. Kuivaharjoiteltu on jo aikaisemmin jokunen kerta, mutta nyt laitoin tytön ensimmäistä kertaa potalle istumaan ilman vaippaa. No, kuten arvata saattaa niin eipä sinne vielä mitään saatu... En tiedä mikä tähän pottailun aloitukseen olisi oikea tapa, tai ylipäänsä en ole kauheasti aiheeseen tutustunut, mutta silloin tällöin koitetaan aloitella harjoittelua. 

Olen huomannut että monesti iltaisin puuron jälkeen, kun otan tytöltä vaipan pois ennen iltapesuja, tekee hän usein pissat lattialle. Ajattelinkin ottaa näin aluksi tavaksi tässä vaiheessa laittaa tytön hetkeksi potalle istuskelemaan jos vaikka sattuisi niin hienosti että sinne jotain lirahtaisi. Luulenpa että into harjoitteluun lisääntyy heti kun saadaan ensimmäinen tuotos pottaan asti.

(Kuva: Babybjorn.fi)

Jos jollain on antaa hyviä vinkkejä ja kokemuksia harjoitteluun, niin kuulisin niitä mielelläni! Nyt painun pehkuihin, huomenna pitkä päivä töissä tiedossa. 

-Emmi


Sitkeä flunssa


Viikonlopun juhlista kun selvittiin, niin flunssa palasi riesaksemme. Pikkuneidille nousi eilen illalla taas lämpöä ja tämä päivä onkin sitten paranneltu kotona. Virtaa kuitenkin tuntuu riittävän ja vointi vaikuttaa tukkoisuudesta, yskästä ja kuumeesta huolimatta hyvältä. Ihmeesti sitä pieni jaksaa vaikka kuumetta onkin. 

Perjantaina meillä olisi 1-vuotis neuvola, joka jouduttiin jo viime viikolla kertaalleen siirtämään flunssan takia. Perjantaina olisi myös lääkäriaika S:n ihottuman vuoksi. Toivottavasti oltaisiin siihen mennessä jo terveempiä.

-Emmi

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Synttärityttö

Synttäritytöstä tuli napsittua muutamia kuvia viikonlopun aikana.






Maailman tärkein pieni ihminen <3

Synttärihulinaa

Meidän koko viikonloppu on vietetty synttärijuhlinnan merkeissä.


Tarjolle tein synttärikakkua, cake popseja, suklaamuffinsseja, kylmäsavupororullia, kylmäsavulohinappeja, cokctailpiirakoita ja kinkku-ananasnyyttejä.




Saatiin ihania kukkia, upeat tulppaanit ja ihanat vaaleanpunaiset ruusut.



Lahjapakettejakin riitti avattavaksi.



S jaksoi hienosti juhlia koko viikonlopun. Kiitos kaikille vierailijoille <3

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Kuulumisia


Moikka pitkästä aikaa!

Viimeaikoina bloggailu on joutunut jäämään taka-alalle, kun opiskelu ja työkiireet on painaneet päälle. On kuitenkin ollut kiva huomata, että täällä on hiljaisuudesta huolimatta jaksettu käydä kurkkimassa, kiitos! :)

S on tällä hetkellä flunssassa, oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla kuumeessa. Tällä viikolla ollaan myös vietetty neidin ensimmäistä syntymäpäivää ja vauva-aika on nyt virallisesti jätetty taakse. Ei voi kuin ihmetellä ajan kulua... Juhlat meillä on tulossa nyt viikonloppuna, toivotaan että flunssa hellittää siihen mennessä. 

S harjoittelee kovasti kävelyä ja maanantaina laskettiin neljä askelta ilman tukea. Sanoja on myös alkanut tulemaan, AN-NAN-NAN, ÄT-TÄ, PAP-PA, ÄG-GÄ, AG-GA, EN-EN-NEN, näitä hoetaan satunnaisessa järjestyksessä ja mielialan mukaan ;) 
S sai papalta synttärilahjaksi potan ja pottaharjoittelut aloitetaan heti kunhan flunssasta toivutaan. 1-vuotis neuvola olisi ollut eilen, mutta jouduttiin sitäkin flunssan takia siirtämään ensi viikolle, kiva kyllä taas nähdä kuinka paljon tyttö on kasvanut.

Viikonlopun juhlista viimeistään luvassa postausta, myös käsitöitä olisi esiteltävinä kunhan vaan ehtisin niitä tänne kuvailemaan.

Kivaa viikon jatkoa! :)

-Emmi-