lauantai 4. huhtikuuta 2015

Ruusukepipoja ja kauluri





Innostuin taas pitkästä aikaa trikoon ompelusta, kun poikkesin jokin aika sitten meidän kylän mahtavaan kangaskauppaan ja sieltä sattui palalaarista löytymään ihanan vanhan roosan ja hempeän lilan sävyisiä trikoita edullisesti. Roosasta trikoosta ompelin S:lle kaksi pipoa ja kaulurin. Ruusukkeisiin lisäsin toiseen valkoista trikoota ja toiseen tylliä kaveriksi. 

Asusteet sopii tosi kivasti yhteen tuon navyn sinisen kanssa, sitä meillä löytyykin tuosta Pompin haalarista ja myös S:n toppaliivistä. 

Pipon kaava ottobrestä, ruusukkeen sovelsin itse.

Lilasta voisinkin tehdä samalla idealla pantoja. Jos sitä vaikka ompelisi välillä itsellekin jotain.. 

-Emmi

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Ihanaa pääsiäistä




Meidän pääsiäinen kuluu ainakin tänään ulkohommissa. 

Vanha navetta on ollut täynnä jos jonkinmoista tavaraa ja rojua, sitä ollaankin nyt tyhjennelty pikkuhiljaa. Tänään olisi tarkoitus aloittaa rakentamaan sinne kanalaa, sillä navettaan muuttaa pian kolme kanaa ja kukko. Toivottavasti jo ensi viikolla.

Talkooväkeä odotellessa pulled pork muhii leivinuunissa ja sitruunainen juustokakku odottaa jälkkäriksi. Ja tietysti suklaamunia, niitä on myös varattu reilusti. Eiköhän näillä eväillä pääsiäisen yli päästä. 

Ihanaa pääsiäistä kaikille!

-Emmi