maanantai 18. tammikuuta 2016

Keittiö

Meidän keittiökalusteet saapuvat helmikuun puolessa välissä, en millään malttaisi odottaa sinne asti ja että pääsee näkemään valmiin lopputuloksen. Sen aikaa täytyy ihastella näitä ihania keittiökuvia..  

Keittiön valitsimme Nixi-keittiöiltä ja malli on kuvissa näkyvä Silvia kartano. Joskus aikaisemminkin olen tainnut näitä kuvia täällä esitellä ja niistä haaveilla.. ja nyt on haaveet pian muuttumassa todeksi!

Keittiössä vietetään paljon aikaa meidän perheessä, tykkäämme laittaa ruokaa ja kokeilla uusia reseptejä sekä tietysti syödä pitkän kaavan mukaan. Meille keittiö on todellakin kodin sydän <3






( Kaikki kuvat nixi.fi )

Talolla on saatu nyt keittiön lattia laatoitettua ja seinien levytykset ovat myös hyvällä mallilla. Huomenna aloitetaan lattialautojen asennus ruokailutilaan ja olohuoneeseen.

Pirteää pakkasviikkoa kaikille!

-Emmi

perjantai 15. tammikuuta 2016

Talomme pohjapiirros

Hrrr... Pakkaset on taas täällä, -28 näyttää mittari jälleen. Ihana kyllä kun saatiin vihdoin kunnolla lunta ja päästiin jo pakkasten ollessa lauhempana lasten kanssa pulkkailemaan ja laskemaan hiukan mäkeä.

Ajattelin nyt vihdoin esitellä talomme pohjapiirroksen, kuvat joiden pohjalta lähdimme vuosi sitten liikkeelle. Laajennusosa on siis kuvissa oikeassa reunassa, vanha puoli on hyvin tyypillinen rintamamiestalon pohja. 

Ensimmäinen kuva on alakerrasta ja toisessa kuvassa on sitten toinen kerros. Joitakin muutoksia olemme tehneet remontin edetessä, mm. keittiön ja ruokasalin välinen seinä on aukaistu milteipä kokonaan ja keittiökalusteet asettuvat erilailla kuin näissä kuvissa. Yläkerrasta on kattoikkunat jätetty pois ja wc ja sen viereinen seinä asettuvat myös hiukan erilailla. Kuvat ovat hiukan epäselvät kun napsaisin ne vaan nopeasti puhelimella. Lisäksi niissä näkyy myös purettavat alueet, jotka on merkitty kuviin katkoviivalla.

Kellarin sisäänkäynti oli aikaisemmin eteisessä tuossa wc:n paikalla, mutta nyt se on muutettu kokonaan kuljettavaksi ulkokautta ja näkyy kuvissa tuolla vasemmalla. Iso terassi takapihalle on tarkoitus tehdä ensi kesänä. Toivottavasti kuvista saisi edes jonkinlaisen käsityksen millainen talomme tulee olemaan. Kuvat puhukoot puolestaan..

Hyvää viikonloppua!



lauantai 9. tammikuuta 2016

Kylpyhuonetta


Pikkuhiljaa alkavat laatat olla kylppärissä paikoillaan. Nyt kun näkee laatat valmiina seinillä ja lattiassa, niin en voisi olla tyytyväisempi meidän valintoihin. Suihkuseinälle valitsimme ison 100x33cm kokoisen pinnaltaan hieman betonia muistuttavan laatan ja muihin seiniin korkeakiiltoiset valkoiset laatat. 



Ison ikkunan ja vaaleiden pintojen ansiosta tila on ihanan valoisa. Halusimme tuoda kylpyhuoneeseen vanhan ajan fiilistä ja suihkuiksi olemme kaavailleet näitä kauniita vanhan mallisia Damixan tradition suihkuja.



Ison ikkunan alle on tulossa tämä Westerbergsin victoria tassuamme ja siihen ihana vanhanmallin ammehana.

Eilen talolla on saatu viimeiset lattialämmitysputket asennettua vanhalle puolelle ja pian päästäänkin jo asentamaan lattialautoja paikoilleen. Keittiöasentaja kävi myös eilen ottamassa tarkistusmitat ja keittiökin on nyt viimein saatu laitettua tilaukseen. 

Ihanaa viikonloppua!

-Emmi

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Tapettipohdintaa

Tapetteja taloomme miettiessäni, olen huomannut selaavani Tapettitehdas Pihlgren ja Ritolan sivuja aina uudelleen ja uudelleen. Aikaisemmin en ole voinut sietää kukkakuoseja, mutta nyt.. 

Nehän ovat aivan ihania, herkkiä, romanttisia, niin kauniita!! :)

Tässä muutamia aivan ihania poimintoja Pihlgren & Ritolan mallistosta:

Viktorian ruusu

Ruusuja hopeamaljassa

Ritva Kronlund: Kirsikkapuu

Ritva Kronlund: Niittyleinikki

Lukko

Silkkirokokoo

Aita

Valinnan vaikeus tässä iskee, niin paljon ihania tapetteja on tarjolla.. Meillä suurin osa seinistä maalataan tai paneloidaan, mutta tapetteja on tietysti kiva laittaa tehosteeksi joihinkin seiniin. Jotain näistä varmasti tulee meidän seinistä löytymään. Ja ihan kohta pitäisi osata päättää mitä..

-Emmi





sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Taloamme ulkopuolelta

Talomme ulkopuolelta kuvattuna loka-marraskuussa. 



Näiden kuvien oton jälkeen on saatu vielä uudet ulko-ovet ja portaat, sekä kellarin sisäänkäynti. Ulkopuoli alkaa olla siis aikalailla valmiina, kevääseen jäi vielä tietysti viimeistelyä, mutta suurimmat osat on tehty. Talon väriksi valitsimme tikkurilan 603X- sävyn ja ulkoverhouslaudat tilasimme valmiiksi kertaalleen maalattuna. Sävy näyttää näissä kuvissa hyvälle, mutta luonnossa taittaa mielestämme liikaa siniseen. Talo maalataan ensi kesänä vielä toiseen kertaan ja muutammekin sävyä vielä hiukan. 

Viime toukokuussa maisema näytti vielä tältä..


Huh, aina välillä on hauska katsoa kuvia mistä ollaankaan lähdetty liikkeelle.. 

-Emmi


lauantai 2. tammikuuta 2016

Uusi vuosi, uusi alku

Ihanaa Uutta Vuotta 2016 kaikille!

Pitkän hiljaiselon jälkeen täällä taas.. 

Tein uudenvuoden lupauksen ja lupasin palata blogin pariin uudella innolla, joten täällä ollaan!

 Meidän koko syksy on oikeastaan kulunut remontoinnin ohessa perus arjen pyörittämiseen. Lapset aloittivat syyskuun alusta päiväkodissa ja lokakuun alussa muutimme remontin alta evakkoon parin kilometrin päähän kodistamme. Vara-asuntomme on kooltaan yksiö ja suurin osa tavaroistamme on säilytyksessä isossa merikontissa tontillamme ja meillä mukana vain välttämättömät tavarat. Syksy on ajoittain tuntunut haasteelliselta ja välillä on ollut takki melkoisen tyhjänä... 

Nyt kuitenkin alkaa maaliviiva häämöttää ja remontin osalta ollaan jo varsin hyvällä mallilla. Helmi-maaliskuussa luultavimmin pääsemme palaamaan takaisin kotiin.

Palaan pian tarkempien remontti kuulumisten myötä!

-Emmi

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Remonttikuulumisia

Kukkuu, täällä ollaan taas pitkästä aikaa! 

Koko kesä on hujahtanut melkoisella vauhdilla ja meidän raksahommatkin on vihdoin päässeet kunnolla vauhtiin. Toukokuun alussa saapui kaivinkone pihaan ja päästiin aloittamaan laajennuksen pohjien kaivuu, salaojien teko ja pihan muokkaustyöt. Alku sujui hyvin, talon vieret saatiin ongelmitta kaivettua auki salaojia varten ja laajennusosan pohjatyöt saatiin myös hyvin alkuun. Laajennusosan kohdalta löytyi sopivan kokoinen ja muotoinen kallio, jonka päälle päästiin sitten aloittamaan perustusten tekoa. Parin päivän päästä hommien aloituksesta kaivinkone päätti kuitenkin hajota ja siihen sopivaa osaa odoteltiinkin yli kuukausi ennenkuin päästiin kunnolla jatkamaan hommia.

Anturan valua toukokuun puolessa välissä.

Laajennusosan perustukset muurattuna.

Kesäkuun puolessa välissä saatiin kaivinkone taas kuntoon ja päästiin täyttämään perustukset, talon vieret ja aloittamaan pihojen muokkaustyöt. Laajennusosan runko nousikin melko nopeasti pystyyn ja tilajako alkoi hahmottumaan paremmin.

Sitten saatiinkin jo aluskate ja tuulensuojalevyjä paikoilleen ja seuraavaksi vanhan osan katon uusimisen kimppuun. 


Nyt ollaan siis tässä vaiheessa, että talon toiselle puolelle on saatu jo kokonaan uusi katto ja toinen puoli on tänään saatu purettua ja laitettua aluskate paikoilleen. Kattomateriaaliksi valitsimme konesaumatun peltikaton punaisen sävyssä 29.


Ensi viikolla saadaan luultavasti tuo toinenkin puoli katosta kuntoon. Myös sähkömiehen ja putkimiehen pitäisi tulla tekemään omat hommansa ennen lattiavalua joka on siis tulossa heti heidän käyntiensä jälkeen. Lämmitysmuodoksi valitsimme maalämmön jolle porattiinkin 180 metriä syvä porakaivo. Koko talon alakertaan tulee vesikiertoinen lattialämmitys ja yläkertaan vesikiertoiset patterit.

Nyt ollaan kovasti pähkäilty uutta väritystä taloon. Tuo nykyinen kelta-vihreä väritys kun ei oikein omiin mieltymyksiin iske. Väri tulee olemaan vaaleanharmaa, mutta juuri oikean ja sopivan sävyn löytäminen onkin ollut yllättävän vaikeaa. Ulkoverhous uusitaan siis kokonaan ja vanhan vinolaudoituksen päälle asennetaan tuulensuojalevyt ja sen päälle uusi laudoitus tuuletusrimojen kanssa. Laudoitus uusitaan vanhan mallin mukaiseksi, haluamme mahdollisimman pitkälle säilyttää talossa sen alkuperäisen tyylin. Talo onkin alunperin ollut väritykseltään hyvinkin vaalea, lähestulkoon valkoinen. Punaisen katon valitsimme koska kaikki piharakennukset ovat punaisia jolloin se istuu miljööseen mielestämme erittäin hyvin.

Pihatyöt muokkauksia lukuunottamatta jätämme nyt suosiolla syksymmälle ja ensi kevääseen. Aika karun näköistä on nyt tällä hetkellä, mutta kaikki aikanaan. 

Yritän seuraavaksi saada esiteltyä nuo talon piirustukset ja suunnitelmat niin saa paremman käsityksen kokonaisuudesta mitä on tulossa.

Ihanaa viikonloppua, kuulemisiin!

-Emmi