keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Keittiömme

Tässäpä teille pieni kierros keittiössämme. Keittiön remontoimme nyt mahdollisimman pienellä budjetilla. Talonlaajennus on tulossa tähän päähän taloa ja näin ollen keittiö menee silloin osittain uusiksi, koska osa seinistä tulee muuttamaan paikkaansa tai poistumaan kokonaan. 


Seinät ja katto on uusittu maalaamalla, kaapistot on tuunattu isäni vanhoista keittiökaapeista maalaamalla ja vaihtamalla vetimet. Pienillä muutoksilla saa kyllä helposti uutta ilmettä. Penkkeinä ruokapöydän ympärillä ovat talon vanhat pirttipöydän penkit jotka esittelinkin jo aiemmin alkuperäisessä asussaan. Ne on maalattu kahteen kertaan harmaaksi sävytetyllä kalustelakalla.



Ilmalämpöpumpun asennutimme viime keväänä ja se helpottaakin lämmitystä huomattavasti. Hieman haastetta keittiön suunnitelulle asetti se, että pyykinpesukone piti saada tässä vaiheessa mahtumaan tänne. Hyvin kuitenkin saimme molemmat pesukoneet sijoitettua vierekkäin tason alle ja pyykkihuolto sujuu ihan hyvin näinkin. Vanhoista laudoista askartelin avohyllyt jääkaapin viereen ja niihin saakin kivasti purkkeja ja purnukoita esille. 




Keittiön oviaukkoa eteiseen suurensimme miltei puolet isommaksi ja se antoikin hyvin lisää tilaa. Leivinuuni oli aikaisemmin yläosastaan punatiiltä ja alaosa pellitettynä. Se on nyt rapattu kokonaan antiikkilaastilla ja maalattu valkoiseksi, luukun ympäristö on maalattu kokonaan mattamustalla kuumakestomaalilla. Liesi on sijoitettuna leivinuunin kupeeseen, josta jouduimme poistamaan vanhan puuhellan sen ollessa liian huonokuntoinen säilytettäväksi. Liesituulettimen taakse on tehty seinän pätkä lankuista, jotka on käsitelty vanhan näköisiksi. Osa listoista ja laatoitus leivinuunin eteen on vielä laittamatta, mutta muuten keittiö alkaa nyt tässä vaiheessa olla valmis.




Tässä vielä lopuksi kuva miltä keittiössämme näytti aikaisemmin.


 Mukavaa loppuviikkoa! <3

-Emmi-

tiistai 16. syyskuuta 2014

Vaniljaista omppumehua ja hilloa


Meidän pihapiiri on täynnä vanhoja omenapuita, jotka tänä syksynä notkuvat omenoista. Lajikkeista meillä ei ole tietoa, mutta ihan hyviltä omput on maistuneet. Olen tällä viikolla säilönyt satoa talteen ja keitellyt mehua ja hilloa. Tänä vuonna tein hillot ja mehut samalla kertaa, lisäsin vain nesteen määrää ja siivilöin mehun ja hillon erilleen.  Onnistui ihan hyvin näinkin ja makua riitti hyvin molempiin tuotoksiin. Lisäsin mukaan vaniljaa makua antamaan, joka sopikin ihanasti omppujen kanssa. Sekä mehut että hillot laitoin molemmat pakkaseen, niin säilyy sitten ainakin varmemmin.

Omena-vaniljahillo

1,5 kg kuorittuja ja paloiteltuja omenoita
1 vaniljatanko pilkottuna ja halkaistuna
1 l vettä
1/2 pakettia hillosokeria


Pilko omenat ja laita suureen kattilaan. Lisää muut aineet joukkoon ja keitä n. 15 minuuttia. Siivilöi mehu ja hillo erilleen ja poista vaniljatangon palat. Soseuta hillo sileäksi tehosekoittimella, laita hillo purkkeihin ja mehu pulloihin. 



 

Ompuista on tullut tehtyä kaikenlaista leivonnaistakin, piirakkaa ja paistosta, vispipuuroa ja siskoltani saatiin lisäksi 10 litraa ompputuoremehua.


Vielä ainakin vauvalle täytyy tehdä satsi omppusosetta pakkaseen odottamaan.

-Emmi-


tiistai 9. syyskuuta 2014

Kastemekko

Kastemekkona meillä on molemmilla lapsilla ollut itse ompelemani mekko. Mekko on tehty valkoisesta pellavasta ja kirjailut pitsinauhalla. Tein mekon S:n synnyttyä kun halusin meille oman mekon ja emme halunneet valita vain toisen suvussa kulkenutta kastemekkoa. Se olisi kyllä löytynyt valmiinakin molemmilta puolilta.

Pellava on aivan ihana ja juhlava materiaali kastemekkoon ja halusinkin mekosta aika yksinkertaisen, jolloin se sopii hyvin myös pojalle.

Aluskankaaseen on kirjailtuna molempien lasten nimet ja vuosiluku.






Toivon kovasti, että tämä kastemekko tulee kulkemaan pitkään suvussamme.

-Emmi-

Ristiäiset

Pikkuveikan ristiäisiä vietettiin viime sunnuntaina.
Kastetilaisuus meillä oli kirkossa, jonka jälkeen siirryimme meille kotiin jatkamaan juhlia. 

Tarjoiluina juhlissa oli ensin lohikeittoa tuoreiden sämpylöiden ja ruisleivän kera ja sen jälkeen kahvit.


Kahvipöydässä tarjolla oli mustikka-valkosuklaakakkua, suklaakakkua, puolukkarahkakakkua, omenapiirakkaa, macaronseja ja erilaisia pikkuleipiä.




Päivänsankari viihtyi virallisen tilaisuuden mallikkaasti, ainoastaan pieni inahdus pääsi kastettaessa.







Juhlia on aina ihana järjestää, mutta on kyllä ihana kun ne on nyt vietetty ja pääsee taas normaliin arkeen. Aikamoinen järjestely kun kahden lapsen kanssa yrittää saada leipomuksia aikaiseksi ja talon siivottua juhlakuntoon. 

Ihanat juhlat, kiitos kaikille mukana olleille, ikimuistoinen päivä! <3

-Emmi-