tiistai 16. huhtikuuta 2013

Terassien suunnittelua

Puutarhamessujen innoittamana olen aloittanut suunnittelemaan joitain uudistuksia terasseillemme kesäksi. Löysin koneelta nämä kuvat meidän talon terasseista, jotka on otettu jo pari kesää sitten. En viitsinyt mennä napsimaan tuoreempia kuvia kun tällä hetkellä terassit ovat vielä osittain lumen peitossa. Muutoksia näistä kuvista on siis jo tapahtunut, mutta saatte hahmotettua näiden avulla minkälaisesta tilasta on kyse.

Tässä ensimmäisessä ja toisessa kuvassa näkyy talon pääty ja ns. saunaterassi. Eli ovesta on kulku suoraan kodinhoitohuoneeseen ja saunatiloihin. Toissa kesänä käsittelimme terassit Tikkurilan sävytetyllä Valtti-puuöljyllä tummanharmaiksi ja tämä käsittely on tarkoitus uusia heti kun säät sen sallivat. Kuvien ottamisen jälkeen myös piha on saatu valmiimmaksi, laatoitus kiertää nyt terassien vieressä ja kukkapenkit on tuuhentuneet (valitettavasti myös rikkaruohoilla.. ;)) ja uusia pensaita on tullut lisää.



Terassi kiertää toiselle puolelle taloa, josta on käynti olohuoneeseen ja tällä "takaterassilla" on viime kesänä ollut tuo edellisissä kuvissa näkyvä ruokailuryhmä ja tätä takaterassia olemme käyttäneet jos olemme kesäisin syöneet ulkona. Takaterassille paistaa aamuaurinko ja saunaterassille aurinko siirtyy sitten paahtamaan koko päiväksi. 


Tänä kesänä olisi tarkoitus rakentaa molemmille terasseille jonkinlaiset katteet. Takaterassille on tulossa sateelta suojaava kate, luultavasti tummanharmaaksi sävytetystä valokatteesta. Saunaterassi on sen verran aurinkoinen, että siihen rakennamme luultavasti pelkän pergolan, joka varjostaa hiukan oleskelua, mutta jättää kuitenkin terassin aurinkoiseksi. Saunaterassille on myös tulossa uusi polyrottinkinen oleskeluryhmä, pari isoa ruukkua kesäkukille ja lyhtyjä tuomaan tunnelmaa kesäiltoihin. Toivon että näillä uudistuksilla saataisiin molemmat terassit paremmin käyttöön ja viihtyisiksi. 


Saunaterassi alkaakin jo olemaan melkein kokonaan sula, mutta takaterassilla on varmaan puoli metriä vielä lunta jäljellä. Toivon että vapuksi päästäisiin jo pesemään ja käsittelemään terassit ja saataisiin kalusteet paikoilleen. Tällä hetkellä vaan näyttää vielä aika lohduttomalta kun katsoo ulos, mutta toivotaan parasta!

-Emmi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti