torstai 25. huhtikuuta 2013

Multaa ja siemeniä

Eilen laitoin basilikaa ja punahierakkaa ruukkuihin kasvamaan. Monesti olen siemenistä yrittänyt jotain kasvattaa, mutta koskaan en ole vielä oikein täysin onnistunut. Taimet on melkein aina venähtäneet liian pitkiksi ja honteloiksi. Yhtenä vuonna sain tomaatin taimet jotenkuten hyvälle alulle ja siirrettyä jo uloskin asti, mutta toinen koiristamme päätti herkutella ne huomaamattani. Tämän jälkeen olen tomaatit ostanut ihan suosiolla valmiina taimina ja niiden on kyllä annettu olla rauhassa. Halusin nyt taas kuitenkin tänäkin vuonna jotain kokeilla ja nämä siemenpussit löytyi kaapin kätköistä.


(Kuvat kekkila.fi)

Messuilta ostetut daaliat pääsivät myös multaan kasvamaan, ajattelin laittaa ne tänä vuonna isoihin ruukkuihin autokatoksen eteen ja siihen jotain roikkuvaa kaveriksi. Lumet alkaa olla aika kivasti lähteneet ja viikonlopun ja vapun aikana pitäisi saada terassit pestyä ja öljyttyä ja kalustettua. Pihahommia riittää muutenkin mukavasti, nurmikko täytyisi haravoida ja lannoittaa. Pensaita leikkelinkin jo alkuviikosta. 

Mukavaa loppuviikkoa!

-Emmi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti