sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Tuotoksia

Ompelukone on taas kaivettu esiin ja tuotoksia syntyy tasaiseen tahtiin. Kone onkin jämähtänyt keittiön pöydän ääreen ja keittiömme on osittain kokoajan kankaiden ja muiden ompelutarvikkeiden vallassa. Yläkertaan haaveilen remontin valmistuttua saavani oman ompelunurkkauksen, johon saisin kaikki kankaat ja kirjat kauniisti järjestykseen ja esille. Helpottaisi kummasti myös muistamaan mitä kaikkea kangasvarastoistani löytyykään, myönnän myös kankaidenkin hankkimisessa olevani melkoinen hamsteri. 

Tämä pikkuinen reppu valmistui kummitytölle synttärilahjaksi. Käytin kaavana tätä löytämääni ohjetta.



Neulomuksista viimeisimpänä valmistui myöskin kummitytön synttäripakettiin tuubikauluri Novitan hile-langasta. 


Ideoita piisaisi vaikka millä mitalla kun vaan ehtisi kaiken toteuttaa jossain välissä.. Tällä hetkellä on työn alla mm. vauvan makuupussiin uusi päällinen, vaunuverho ja vauvalle mobile. Myös uusia lakanoita olen ommellut lapsille. Näiden lisäksi suunnitteluasteella mm. joulukalenteri, säilytyskoreja eteiseen, nuken vaatteita ja tarvikkeita S:lle, ym. pientä kivaa. Olen täysin hurahtanut Tilda-kirjoihin ja niitä löytyykin jo useampi kappale kirjahyllystä, hahmojen ompelua pitäisi myös ehtiä kokeilemaan. Niitä olisi ihana saada valmiiksi pukinkonttiin.

-Emmi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti