keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Juhannus suunnitelmia

Vielä huominen töitä ja sitten pääsee juhannuksen viettoon! 

Me vietetään juhannusta kotona rennosti grillaillen ja chillaillen. Ystäväperheen oli tarkoitus tulla aatoksi kylään, mutta tuon oksennustaudin takia saattaa olla, että joudutaan viettämään juhannusta vaan oman porukan kesken. S ei ole enään eilen eikä tänään oksentanut, mutta serkkupojalla ei vielä meinaa pysyä mikään sisällä. 


Huomenna olen kotona vasta kahdeksan jälkeen, joten meidän juhannussiivoukset jää vielä perjantai aamulle. Täytyy perjantaina herätä ajoissa aloittamaan siivoilut, niin voi sitten hyvillä mielin ottaa loppupäivän rennosti. 

Meidän perheen iskä on perinteisesti tehnyt aina juhannukseksi saunavihdan. Muutama koivunoksa ja luonnonkukkia täytyy hakea myös terassille maljakkoon. Lapsena aina haettiin oman isäni kanssa juhannuskoivut talon ja leikkimökin eteen. Monesti juhannukset vietettiin tuttavaperheen mökillä saunoen ja uiden koko päivä ja illalla tehtiin rantaan komea kokko. Nyt mökkijuhannukset ei oikein houkuttele vilkkaan 1-vuotiaan kanssa. 

Juhannusmenuna meillä on perinteisesti uusia perunoita, savustettua lohta, salaatteja, grilliin kanaa, lihaa, maissia ja herkkusieniä. Jälkkäriksi ajattelin leipoa mansikkakakun. Lettujakin tulee varmaan paistettua jonain päivänä. Toivon todella ettei tuo tauti tarttuisi meihin aikuisiin ja päästäisiin nauttimaan juhannusherkuista.

Aurinkoisia päiviä toivoen, 

Emmi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti