tiistai 21. toukokuuta 2013

Kasvimaa vm. 2013

Eilen illalla ehdin vihdoin ja viimein kasvimaan kimppuun. 


Hernettä, porkkanaa, salaatteja, retiisiä, tilliä, persiljaa ja perunaa tuli kylvettyä. Raparperin taimen toin viime viikolla isältäni. Viime kesänä istutetut monivuotiset ruoho-ja ilmasipuli ovat jo hyvällä alulla. 

Meidän kasvimaan olen jo parin vuoden ajan laittanut viljelylaatikoihin. Laatikot mies teki autokatoksen laattavalusta ylijääneistä valumuoteista. Sipaisin niihin nyt tänä keväänä ylijääneet terassiöljyt, mutta lopputulos jäi vähän hailuksi ja epätasaiseksi, kun öljyä ei ollut enää riittävästi. Täytyy paikkailla ensi vuonna taas terassien käsittelyn jälkeen.


Kasvihuone on vielä laittamatta, sinne haen valmiit taimet varmaan kuun vaihteessa. Kasvimaan lisäksi meidän pihassa kasvaa puna-, musta- ja viherherukkapensaat, 2 omenapuuta, luumu-, päärynä- ja kirsikkapuut, pensasmustikkaa ja karviainen. Mansikkamaa olisi myös tarkoitus perustaa jossain vaiheessa. Tänä kesänä meidän mansikat roikkuu vielä vaan amppelissa, siitä alkaa kohta jo saamaan syömistä. 



Kukkapenkeissäkin tapahtuu. Vuorenkilvet ja helmililjat kukkivat, kuunliljatkin on jo hyvällä alulla. Olen tuonut paljon perennoja mummon puutarhasta ja hyvin on kaikki lähteneet kasvamaan. 




Etupihalla sisääntulon vieressä meillä kasvaa pilarituijia, sinilaakakatajaa ja koivu-ja rinneangervoa. Nämä ikivihreät havut on kyllä kivoja kun ovat näyttäviä talvellakin.

Kuusiaidan istutus saatiin myöskin eilen päätökseen. 160 tainta siihen meni, aikamoinen homma! Melkoisen pieniä on nuo taimet vielä, mutta toivotaan että siinä on vielä jonain päivänä tuuhea aita.


Lisää pihajuttuja on varmasti tulossa kesän mittaan, löytyykö täältä muita viherpeukaloita? :) 

Kivaa tiistai-illan jatkoa kaikille!

-Emmi


Ps. Empä muuten taaskaan saanut basilikaa onnistumaan, kaikki pienet alut on nuupahtaneet ja osa kuihtunut kokonaan. Taidan jättää jatkossa tuon taimien kasvatuksen sisällä suosiolla muille, ei ole koskaan vielä onnistunut. Daalioissa on kyllä komeat taimet, jos nyt ne edes onnistuisi! ;)


1 kommentti:

  1. Mulla on ollut myös edellisiä vuosina epäonnea basilikan kanssa. Istutin kaupasta ostetun basilikan ruukkuun toissapäivänä, katsotaan kuinka pitkään se pysyy hengissä. Ai, että tänään oli kuitenkin hyvä aamupalaleipä, kun leivän väliin täräytti pari basilikanlehteä. :)

    VastaaPoista