tiistai 7. toukokuuta 2013

Vihreää

Pari viikkoa sitten kylvetyt siemenet alkaa tuottaa tulosta. Basilikaa on tulossa ihan reilusti, sitä meillä käytetäänkin paljon ruoan laitossa. Toivon kovasti ettei taimet ehdi venähtää liian pitkiksi ja honteloiksi ennen ulos siirtoa.


Daaliatkin alkaa olla jo hyvällä taimella. 


Kasvimaalle en ole vielä kylvänyt mitään, sen verran kylmää on vielä ollut. Ehkä viikonloppuna teen ensimmäisiä kylvöjä. Ainakin porkkanaa, paria erilaista salaattia, retiisiä, tilliä, persiljaa, hernettä ja kesäkurpitsaa pääsee kasvamaan. Kasvihuoneeseen haen valmiit taimet kurkkua, tomaattia ja paprikaa vasta kuun lopussa ilmojen lämmetteyä. Ulos en ole vielä laittanut edes orvokkeja, jos niitäkin saisi vaikka viikonloppuna muutaman kuistille. 


-Emmi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti